Viime viikolla meillä oli koko perheellä lomaa. Lokakuun 1.
päivä on täällä yleinen vapaapäivä, jolloin juhlitaan Kiinan kansantasavallan
perustamista. Päivän yhteyteen on liitetty viikon loma, jolloin kiinalaisilla
on mahdollisuus matkustaa ja käydä kotikonnuillaan tapaamassa sukulaisiaan tai
vaan lähteä lomamatkalle. Tiistaina Lotan kaveri Ida palasi Suomeen, me aloimme
pakkailla laukkuja omalle matkallemme. Ostin meille junaliput läheiseen Ningbon
kaupunkiin pari viikkoa sitten. Lippujen osto oli ihan omanlaisensa projekti.
Varasin netistä liput, maksoin ne ja ajattelin, että asia on sillä selvä. No,
hetken päästä sähköpostiin kilahti viesti, jossa pyydettiin lähettämään
passeistamme kuvat, passinumerot olin jo antanut tilauksen yhteydessä. Lähetin
kuvat, mikä kesti monta tuntia, sillä nettiyhteydet eivät täällä ole aina kovin
tehokkaat. Onnistuneen lähetyksen jälkeen meni muutama päivä, sitten pyydettiin
lähettämään tarkka kotiosoitteemme. Vielä pari päivää, niin lähetti toi
nimillämme varustetut liput kotiovellemme.
Keskiviikkona menimme taksilla Hongqiaon juna-asemalle,
mistä lähtee suurin osa huippunopeista junista. Turvatarkastuksen jälkeen
soluttauduimme väkijoukon sekaan. Ihmisiä oli todella paljon, vaikka ei ollut
edes kiireisin lomapäivä kyseessä. Nautiskelimme Starbucksin kahvilassa
aamupalaa ja seurasimme ihmisten vilinää. Junalaiturille pääsi turvaportin läpi
noin varttia ennen junan lähtöä. Meillä oli menomatkalla ykkösluokan liput.
Vaunussa oli leveät ja pehmustetut tuolit sekä jaloille oma koroke. Ja taas
kerran huomasin, miten ihanaa on olla näin lyhyt, sillä koroke oli mitoitettu
juuri minun pituiselle ihmiselle. Muutenkin täällä on kivaa kuljeskella, kun
olen keskimääräistä pidempi, toisin kuin Suomessa.
Junamatka kesti parisen tuntia ja matkavauhti kiihtyi 250
km/h. Kyyti oli erittäin tasaista ja mukavaa,
seurakin oli niin mieluista.
Ningbon juna-asemalta saimme taksin, mihin mahtui neljä pientä matkalaukkua ja
matkustajat. Naiskuski ajeli ihan vauhdilla, vaikka jouset olivat varmaan tipahtaneet
jonnekin matkalle. Hotellille päästyämme meillä oli jo niin nälkä, että
päätimme mennä hotellin ravintolaan syömään. Ruoka oli hyvää ja tarjoilija
erittäin ystävällinen, vaikka ei välillä ihan muistanutkaan, mitä olimme
tilanneet. Illalla sama tarjoilija unohti kertoa kokille, että Ellallakin oli
nälkä. Lopulta ruoka-annoksen tuotuaan tarjoilija toi Ellalle lohdutukseksi
käsintehtyjä konvehteja.
Torstaina päätimme mennä tutustumaan paikalliseen
Tietomaahan / Heurekaan. Ningbon tiedekeskus on valtavan kokoinen rakennus,
missä oli viidessä kerroksessa erilaisia teemaosastoja. Aika kului nopeasti ja
huomasimme, että olimme viihtyneet tutkimusretkellä kolmisen tuntia.
Tankattuamme itsemme taas toimintakuntoon lähdimme taksilla tutustumaan
paikalliseen nähtävyyteen, Dongqian-järveen. Se olikin kannattava retki. Järvi
on pinta-alaltaan 20 neliökilometriä ja sitä ympäröi jylhät vuoret. Aurinko
pilkisti sopivasti pilven takaa ja saimme ihailla upeita näkymiä. Päätimme
lähteä pienelle veneretkelle järven poikki. Pikaveneessä oli kuskin lisäksi
viisi paikkaa, ja pian hurautimmekin rannasta vauhdilla kohti vastarantaa.
Pelastusliivit olivat asianmukaisesti päällä ja vesi roiskui mukavasti veneen
reunoilta. Ihana tunne päästä välillä veneilemään! Pian olimmekin jo
paluumatkalla ja rantauduimme hiukset pystyssä ja naama hymyssä takaisin
lähtölaiturille. Teimme pienen kävelykierroksen rannan lähettyvillä. Sitten oli
aika lähteä takaisin hotellille, missä oli herkullinen buffettarjoilu menossa.
Herkuttelimme pitkän tovin, ruokaa oli kuin laivan seisovassa pöydässä.
Perjantaina ennen kotiinpaluuta menimme Ningbon
Meripuistoon. Siellä katsoimme monipuolisen shown, missä mursu, maitovalaat,
merileijonat ja delfiinit uiskentelivat ja tekivät muutamia temppuja. Välissä
työntekijät tanssivat karaokemusiikin säestyksellä lyhyitä tanssiesityksiä.
Niiden laadusta emme olleet kovin vakuuttuneita, mutta tunnelma oli rento ja
eläimet ihastuttavia. Toisessa rakennuksessa oli valtavan kokoinen merimaailma.
Katselutunnelissa meni rullaportaat, joten ruuhkaa ei syntynyt, vaan kaikki
pääsivät ihmettelemään rauhassa pään päällä uiskentelevia haita ja muita
vaikuttavan näköisiä kaloja. Junamatka kotiin meni leppoisasti kakkosluokassa.
Penkit ovat siellä kapeammat ja hitusen verran kovemmat, myöskään
vaunutarjoilijaa ei näkynyt. Juna-asemalta metropysäkille kesti puoli tuntia,
vaikka ovatkin samassa rakennuksessa. Ihmisiä vaan oli niin paljon, että
turvatarkastukset kestivät pitkään. Itse metromatka meille ei kestänyt varttia
pidempään. Tuntui ihanalta palata takaisin kotiin, vaikka matka olikin
rentouttava ja onnistunut.
Viikonloppuna kävimme Juhan kanssa tutustumassa paikalliseen
kameratavarataloon, missä oli kaikenlaista kuvaamiseen liittyvää tarviketta
myynnissä. Kerroksesta toiseen oli myynnissä linssejä, jalustoja, reppuja,
lisätarvikkeita ja jokaista monta eri merkkiä. Hinnat olivat Suomeen verrattuna
edulliset, mutta eivät niin alhaiset, mitä olimme ajatelleet. Mukaan lähti
kuitenkin kameran salamaan yhdistettävä pehmennyssuoja. Sillä oli silminnähtävä
vaikutus, kun Juha testasi kuvaamista salamavalolla. Kannattava investointi.
Tänään jatkuivat opiskelut kiinan parissa. Lotta tuli myös
yliopistolle ja hän ilmoittautui opintoihin. Huomenna hänellä alkaa ensi kesään
kestävät opinnot. Opiskelu lasketaan kokopäiväiseksi, joten Lotta saa sitä
kautta opiskeluviisumin Kiinaan vuodeksi. Opinnot sisältävät neljän tunnin
opiskelun joka arkipäivä, joten Lotta taitaa pian ohittaa minut kiinan kielen
taidoissaan.
